Summer Trainee

Kesätyöhakumme vuodelle 2024 on päättynt. Kiitos kaikille hakijoille! <3

Summer Trainee -ohjelma

Kesätyö, jossa pääset loistamaan

Summer Traineena pääset haastamaan itsesi ja kasvattamaan ammatillista osaamistasi urasi alkuvaiheessa. Trainee-jakso on sinun mahdollisuutesi loistaa! Saat vaikuttaa jakson etenemiseen ja rakentaa tavoitteet yhdessä esihenkilösi kanssa.

Traineena pääset ottamaan startin urallesi yhdessä Suomen johtavista ohjelmistotaloista, jossa työskennellään intohimoisesti asiakastyytyväisyyden ja kasvutavoitteiden eteen.

Hyppää mukaan kansainvälisen konsernin kehitys­projekteihin

Vastuuta ja vapautta

Meille on tärkeää, että traineemme pääsevät osaksi tiimejämme ja työskentelemään kiinnostavien aiheiden parissa. Tahdomme myös, että jokainen voi työskennellä itselleen sopivalla tavalla. Joustavat työajat ja etätyömahdollisuus tuovat helpotusta työpäivien ja oman arjen yhteensovittamiseen.

#BeOurSolution

Traineemme ovat alusta saakka vaikuttamassa yrityksen tulevaisuuteen siinä missä kauemminkin talossa olleet. Meillä kaikkien työpanoksella on merkitystä.

Meille on tärkeää kuunnella traineeden ajatuksia siitä, mihin suuntaan he haluavat kehittyä tulevaisuudessa ja tarjota sopivia haasteita sekä tukea työsuhteen aikana. Jokaisella traineella on nimetty mentori, jonka kanssa sparrata mieltä askarruttavia asioita.

Vastuullinen kesäduuni

Haluamme, että jokainen Summer Trainee saa parhaan mahdollisen hyödyn irti trainee-jaksostaan. Olemme mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa ja sitoutuneet hyvän kesätyön periaatteisiin.

Visma Solutions on useampana vuonna sijoittunut Suomessa isojen yritysten sarjassa TOP 10 -sijoituksille ja vuonna 2021 ensimmäiseksi. Erityisenä vahvuutenamme palautteen perusteella ovat olleet perehdytys ja ohjaaminen sekä oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu.

Huipputiimit menestyksen takana

Summer Traineena olet tiimin täysipainoinen jäsen ja mukana kaikessa tiimin yhteisessä toiminnassa. Tutustu tiimeihimme ja kurkista myös kesätraineeden työpäiviin @vismasolutions Instagram-tilin highlighteissa.

Tutustu työntekijöidemme uratarinoihin

Parasta tässä työssä on joustavuus. Olen päässyt ottamaan vastuuta monista eri asioista. Jatkuva kehitys on meillä mukana jokapäiväisessä arjessa, ja sen vuoksi olen myös nauttinut mahdollisuudesta edistää opintoja työn ohella!

Tomi Enberg – Process Development Engineer in Netvisor

Tomi Enberg

Työt opintojen ohella

Koodaa opiskeluiden ohessa

Kesätraineet usein jatkavat työskentelyä meillä osa-aikaisesti opintojen ohella. Arjessa töiden ja opintojen yhdistämistä helpottaa vapaus jaksottaa itse omaa työskentelyä sekä esimerkiksi LUT-yliopiston tiloissa toimiva sivutoimisto.

Koodausta & Kisailua devauskilpailu

Oletko tietotekniikan tai ohjelmoinnin opiskelija, jota kiinnostaisi Summer Trainee paikka tuotekehityksessämme? Haluatko näyttää meille taitosi koodauskilpailun merkeissä?

Visma Solutions järjestää kerran vuodessa Koodausta ja Kisailua -tapahtuman, jossa joukkueet kisaavat parhaimpien kooditaitureiden tittelistä! Tämä on hyvä tilaisuus vakuuttaa rekrytoivat esihenkilömme. Viimeksi tapahtuma on järjestetty 30.11.2023.

Visma Solutions yrityksenä

Visma Solutions on osa Visma-konsernia, joka on Euroopan suurin SaaS-yritys. Olemme ohjelmistotalo, jonka tavoitteena on helpottaa, tehostaa ja tukea asiakkaidemme arkea modernien ohjelmistoratkaisujen avulla. Visma Solutionsille on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki tunnustuksena sitoutumisesta työntekijöiden mielenterveyden vahvistamiseen.

Työntekijöidemme hyvinvointi on meille erittäin tärkeää. Saat meillä viihtyisän ja rennon työyhteisön lisäksi modernit työvälineet sekä työn ja vapaa-ajan harmoniaa tukevat työsuhde-edut.

500+

Työntekijää

41%

Työntekijöistä naisia

12%

esihenkilöitä

45%

työskentelee tuotekehityksessä

67

eNPS (henkilöstötyytyväisyys)

104M

Liikevaihto 2022

37

Vuotta keskiarvolta

13

Kansalaisuutta

23,8%

Vuosittainen kasvu keskimäärin

Avoimet työpaikat

Oletko jo valmistunut tai etsitkö töitä esimerkiksi opintojen ohelle? Tsekkaa myös meidän muut avoimet paikat.